09.06.2024

Vierailimme 10.6.2024 Vertin tilalla. Vertin tila on monipuolinen ja innovatiivinen luomutila Haukivuorella. Tilan historia ulottuu 1700-luvulle. Tilalla on ollut kasvinviljelyä ja karjaa lähes koko sen historian ajan. Pihalla tuoksui saapuessamme tuore sipuli. Heikki ja Olka Mustalampi ottivat meidät vastaan pihallaan, jossa olikin kärryllinen tuoretta, aamulla pellolta nostettua punasipulia.

Tuotantotiloissa oli käynnissä sipulien niputus, jota kurkistimme ikkunasta. Erä oli juuri saatu loppusuoralle, jonka jälkeen niput lähtivät kohti kauppojen hyllyjä jäähdytyksen jälkeen.

Tilalla viljellään luonnonmukaisesti kelta-, puna- ja salottisipulia, tänä vuonna yhteensä 10 hehtaarilla. Ajoimme Heikin ja Olkan kanssa sipulipellolle katsomaan kasvustoja. Lohkolla on tehty äskettäin rikkakasvien torjuntaa liekittämällä, kertoi Heikki.

Sipulit kestävät hyvin liekittämisen, joissain saattaa huomata hivenen kuivunutta varren kärkeä, mutta muutoin rivistot olivat hyvin puhtaat. Vettäkin on saatu alkukesän aikana sopivasti ja satoennuste näyttää tällä hetkellä olevan erinomainen, totesi pariskunta.

Punasipulia
Takaisin sivun yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit muokata valintojasi asetuksista