13.10.2026

Ensimmäinen kesätyöntekijämme Minttu pääsi keskelle satokauden sykettä

Kesällä 2026 Tuoreverkolla työskenteli ensimmäinen kesätyöntekijämme koskaan. Logistiikan insinööriopiskelija Minttu toi mukanaan uutta näkökulmaa, innokkuutta oppia ja halun tarttua vastuuseen. Kesän aikana Minttu pääsi tutustumaan kotimaisen avomaanvihanneskaupan arkeen käytännön tasolla sekä kehittämään omaa osaamistaan monipuolisissa työtehtävissä. Tässä Mintun omat kokemukset kesästä, jonka aikana vastaan tuli niin vauhdikkaita satokausipäiviä, uusia oppimiskokemuksia kuin paljon vastuutakin.

 

Harjoittelusta kesätyöhön

Olen Minttu Huovila ja sain kunnian olla Tuoreverkon ensimmäinen kesätyöntekijä. Opiskelen logistiikan insinööriksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, ja suuntaudun hankintaan sekä kiertotalouteen. Matkani Tuoreverkolla alkoi opintoihini kuuluvalla työharjoittelulla, jonka tavoitteena oli päästä tekemään logistiikka-alan työtehtäviä käytännössä sekä näkemään, miten koulussa opittuja asioita sovelletaan työelämässä. Halusin myös kartuttaa kokemusta ja tutustua alan ammattilaisiin tulevaisuutta varten.

Vastuuta ja käytännön tekemistä alusta lähtien

Ensimmäisinä päivinä kokonaisuuden hahmottaminen vei hieman aikaa. Viljelijöitä, tuotteita, asiakkaita ja kuljetusyhtiöitä yhdistävä kokonaisuus on laaja, mutta melko nopeasti punainen lanka kuitenkin löytyi, sillä pääsin heti alusta alkaen mukaan käytännön työn tekemiseen. Työtehtäviä tuli vähitellen lisää ja vastuuta sai ottaa sitä mukaa, kun oma osaaminen kasvoi. Samalla oli aina mahdollista kysyä neuvoa tai varmistusta muulta tiimiltä matalalla kynnyksellä.

Kesän aikana vastasin muun muassa logistiikan päivittäisestä hallinnoinnista, lavasiirroista sekä kiertolaatikoiden tilaamisesta ja uloskirjaamisesta. Lisäksi hoidin valittuja asiakkuuksia ja pääsin kehittämään yrityksen sisäistä PPWR-raportointia ja laadin työohjeita omista työtehtävistäni, joista on varmasti hyötyä myös tuleville kesätyöntekijöille.

Vauhdikasta arkea satokauden keskellä

Tuoreverkon arki on erityisesti kesällä vauhdikasta. Aamut alkoivat yhteisellä aamupalaverilla, jossa käytiin läpi päivän ajankohtaiset asiat ja vaihdettiin kuulumisia. Päivän aikana käsittelin asiakkaiden tilauksia, järjestin kuljetuksia sekä tilasin viljelijöille lavoja ja kiertolaatikoita heidän tarpeidensa mukaan. Viikoittaisiin tehtäviin kuuluivat myös esimerkiksi hinnastojen päivittäminen ja kiertolaatikoiden määrien seuranta. Näiden ohella sain myös tehdä minulle valittuja omia projekteja, jotka toivat työhön sopivasti vaihtelua.

Työn mielekkyys syntyi ennen kaikkea siitä, että päivät olivat keskenään erilaisia. Kotimaisessa vihannes- ja juureskaupassa sääolosuhteet vaikuttavat paljon satokauden etenemiseen, mikä näkyy myös päivittäisessä työssä. Minulle työssä merkityksellistä oli myös se, että pääsin omalta osaltani edistämään kotimaista ja vastuullista ruoantuotantoa.

Uutta osaamista ja unohtumattomia kokemuksia

Vaikka minulla oli aiempaa kokemusta logistiikasta ja toimitusketjuista, opin kesän aikana paljon uutta. Ehkä suurin harppaus tapahtui myyntiosaamisessa. Aluksi asiakkaiden kanssa työskentely jopa hieman jännitti, sillä olin aiemmin keskittynyt enemmän hankinnan puolelle. Asiakkaat olivat kuitenkin mukavia, ja Tuoreverkon tiimi auttoi aina tarvittaessa. Kesän edetessä oma varmuus kasvoi huomattavasti.

Pääsin myös tutustumaan Suomen suurimman logistiikkakeskuksen toimintaan, johon eivät opettajanikaan ole itse päässeet tutustumaan. Tämä oli alan opiskelijan näkökulmasta erittäin hieno ja mieleenpainuva kokemus, joka jäi erityisesti mieleen kesän kohokohdista.

 
"En ollut vain kesätyöntekijä"

Suosittelen kesätyötä Tuoreverkolla erityisesti siksi, että siellä pääsee tekemään oikeita työtehtäviä ja ottamaan vastuuta omasta tekemisestään. Työtä on mahdollista muokata omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, ja samalla saa tuekseen mukavan sekä huumorintajuisen työporukan, joka auttaa ja ohjaa onnistumaan tehtävässä.

Yksi parhaista kokemuksista oli se, etten missään vaiheessa kokenut olevani ”vain kesätyöntekijä”, vaan täysivaltainen osa työyhteisöä. Minut otettiin alusta asti mukaan osaksi porukkaa, ja sain tehdä merkityksellisiä työtehtäviä muiden työntekijöiden rinnalla. Se loi tunteen siitä, että oma työpanokseni oli aidosti tärkeä.

Kesän suosikit löytyvät satokaudesta

Työn vastapainona harrastan tennistä ja käyn kuntosalilla. Kesään mahtui myös mökkeilyä, läheisten ja koiran kanssa vietettyä aikaa sekä paljon mukavia hetkiä ystävien seurassa.

Kesän satokauden aloittaa minusta aina kotimainen parsa grillissä, plussana vielä, jos sen ympärille kietaisee palan pekonia. Sipuli on myös oman talouteni ykköstuote. Vaikka sipulia on satokaudessa ympäri vuoden, ovat uuden sadon yksilöt aina parhaat.

-Minttu Huovila-

Olemme iloisia, että saimme jakaa satokauden Mintun kanssa. Toivomme, että kesä Tuoreverkolla antoi eväitä tulevaisuuteen yhtä paljon kuin Minttu antoi omalla työpanoksellaan meille.
Ovet ovat aina avoinna sinulle.
Kiitos kesästä ja menestystä opintoihin sekä tuleviin työelämän seikkailuihin!

 

 

Takaisin sivun yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit muokata valintojasi asetuksista